ETUSIVU

Viimeinkin Ouluun on saatu uusi ja mielenkiintoinen blues-festivaali Möljä Blues Night!

Toppilan Möljällä järjestettävä  Möljä Blues Night – festivaali järjestetään kolmannen kerran elokuun 11. päivä 2018! Festivaali tarjoaa jälleen mielenkiintoista ja tasokasta blues-musiikkia. Vuoden 2017 Möljä Blueseissa kuultiin mm. ruotsalaista Ida Bangia ja amerikkalaista Mike Zitoa. Ulkomailta on tänäkin vuonna saapumassa kansainvälisiä tähtiä kotimaisten valovoimaisten artistien rinnalle.

NEWS! 08 August 2018: Grainne Duffy on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Möljä Blueseilla henkilökohtaisista syistä! Grainne haluaa tulla Möljä Blueseille ensi vuonna, joten pääsemme nauttimaan hänen musiikistaan Möljällä 2019.
Duffya paikkaamaan on saatu hiljattain Finnish Blues Challenge -kilpailussakin soittanut Petri Matero Group!
Yhtyeen keulakuva on kitaristi-laulaja Petri Matero, joka myös säveltää suurimman osan yhtyeen materiaalista.
Uusin albumi ”Dead Weight” on saanut suitsutusta kansainväliselläkin tasolla:
“There is a lot to commend this album, from the universally high standard of playing, writing and productions,
to the number of moods that the album tackles.” (Ben Macnair, Blues Matters! -magazine)

 

Mölja Blues Night 2016:

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan hyvästä tunnelmasta ja menevästä musiikista tänäkin vuonna!

ESIINTYJÄT

Erja Lyytinen & Friends (FIN)

Erja Lyytinen & Friends (FIN)

Brittiläisen musiikki-lehdistön slide-kitaran kuningattareksi ylistämä kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen on rakentanut itselleen menestyksekästä uraa kotimaassa ja ulkomailla, josta kielii voitto “Best Guitarist” 2017 European Blues Awardseissa. Lyytistä, joka on uuden 2010-luvun blues-buumin kirkkaimpia tähtiä, on povattu aikansa ikoniksi Joe Bonamassan ja Joanne Shaw Taylorin kaltaisten artistien rinnalle. Lyytisen viimeisimmällä Stolen Hearts –  albumilla on mukana Rolling Stones tuottaja Chris Kimsey ja levy onkin saanut suitsutusta maailmalla. Syksyllä 2017 Lyytinen ihastutti kansaa Tähdet Tähdet – ohjelmassa.

Laulaja ja kitaristi Sami Saari on tituleerattu “Suomisoulin kuninkaaksi” sekä “Suomalaisen soulmusiikin kummisedäksi”. Hänen soolouransa alkoi vuonna 1997, ja ennen sitä hän on ollut osana mm. Veeti & Velvets – lauluyhtyettä. Sami on vieraillut useasti myös Suomen menestyksekkäimmän rap-artisti Cheekin kappaleilla. Saari on tunnettu energisistä esiintymisistään, mutta myös tyylistään pukeutua vintagepukuihin ja kenkiin. Sami Saari on yksinkertaisesti artisti, joka täytyy nähdä ja kokea lavalla!

Maria Hänninen on laulaja, lauluntekijä ja multilahjakas muusikko. Laulamisen ohella hän soittaa kitaraa, viulua ja bassoa. Hän on soittanut tunnetuimpien  suomalaisten legendojen kuten Pelle Miljoonan ja Dave Lindholmin sekä Freud, Marx, Engels & Jung – yhtyeen kanssa. Hänninen keikkailee ahkerasti ympäri Suomea esittäen sekä omaa tuotantoaan että lainakappaleita. Tämä todellinen  rock ‘n’ roll  – laulajatar Janis Joplinin hengessä on ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiskenessä. Ei siis ihme, että hän on kovin kysytty studiomuusikko eri artistien ja yhtyeiden keskuudessa; Hänninen on esiintynyt muusikkona yli 100 levyllä ja julkaisulla. Yhdessä Möljän lavalle tällä superkokoonpanolla elokuussa 2018 nousevat Sami Saari, Maria Hänninen ja Erja Lyytinen.

Kotisivut: www.erjalyytinen.com
Facebook: https://www.facebook.com/erjalyytinen
Twitter: https://twitter.com/erjalyytinen

Lisa Lystam Family Band (SWE)

Lisa Lystam Family Band (SWE)

Jefferson lehden mukaan “uusi ruotsalainen sensaatio” eli Lisa Lystam Family Band on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi kotimaansa suosituimmaksi yhtyeeksi. Traditionaalista bluesia modernilla otteella soittava yhtye onkin edustanut maataan mm. European Blues Challenge – kilpailussa vuonna 2015 sekä yhtyeen solisti ja huuliharpisti Lisa Lystam on saanut lukuisia tunnustuksia ja mairittelevia arvioita nuoresta iästään huolimatta. Heidän uusin albuminsa “Give You Everything” (2017) on jatkoa debyyttialbumille “When Money´s Running Out” (2014) ja tämä erittäin tiukka viisihenkinen livebändi tarjoileekin  takuurytmikkään setin Möljä Blueseilla.

Kotisivut: http://www.lisalystam.se/
Facebook: https://www.facebook.com/lisalystamfamilyband/
Instagram: https://www.instagram.com/lisalystamfamilyband

Petri Matero Group (FIN)

Petri Matero Group (FIN)

Helsinkiläinen Petri Matero Group on vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen bluesrockin kentällä viimeisten vuosien aikana. Kaksi levyä julkaissut laulaja-kitaristi Petri Materon liidaama yhtye kokkaa omaa musiikillista soppaansa ammentaen vaikutteita laajalti bluesin, soulin ja classic rockin perinteistä. Yhtyeen uusin levyn Dead Weight on saanut erinomaisen vastaanoton eurooppalaisissa alan medioissa ja radioissa. Levy sai myös loistavan arvion brittiläisessä Blues Matters! -lehdessä.

“There is a lot to commend this album, from the universally high standard of playing, writing and productions,
to the number of moods that the album tackles.” (Ben Macnair, Blues Matters! -magazine)

Kotisivut: http://www.petrimaterogroup.com/
Facebook: https://www.facebook.com/petrimaterogroup

Stella Christine (FIN)

Stella Christine (FIN)

Stella Christine oon 26-vuotias suomalainen laulaja-lauluntekijä ja ammattimuusikko, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 Uuden Musiikin Kilpailun finalistina. Stella Christine keikkailee aktiivisesti trubaduurina ja bändinsä kanssa esittäen omia kappaleitaan. Lisäksi hän keikkailee usean cover-kokoonpanon kanssa. Stella Christinen ääntä kuvaillaan sielukkaaksi ja sävellyksiä omaperäisiksi. Kappaleissa kuullaan vaikutteita useasta musiikkityylistä, erityisesti soulista ja R&B:stä. Takana on kaksi sinkkujulkaisua ja debyytti-albumi on parhaillaan työn alla – Stella Christinen vlogia levyntekoprosessista voi seurata hänen YouTube-kanavallaan. ​​

Kotisivut: www.stellachristinemusic.com
Facebook: www.facebook.com/stellachristinemusic
Instagram: https://www.instagram.com/stellachristine/

OHJELMA

OHJELMA

OHJELMA

Meri Oulussa kolmatta vuotta järjestettävä bluesfestivaali tarjoaa lauantai-illan täydeltä bluesmusiikin parasta antia. Erja Lyytinen kasaama kansainvälinen kattaus saapuu harvinaiselle yhteiskeikalle Meri Oulun kesäteatteriin!
Grainne Duffy on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Möljä Blueseilla henkilökohtaisista syistä! Grainne haluaa tulla Möljä Blueseille ensi vuonna, joten pääsemme nauttimaan hänen musiikistaan Möljällä 2019.
Duffya paikkaamaan on saatu hiljattain Finnish Blues Challenge -kilpailussakin soittanut Petri Matero Group!
Yhtyeen keulakuva on kitaristi-laulaja Petri Matero, joka myös säveltää suurimman osan yhtyeen materiaalista.
Uusin albumi ”Dead Weight” on saanut suitsutusta kansainväliselläkin tasolla:
“There is a lot to commend this album, from the universally high standard of playing, writing and productions,
to the number of moods that the album tackles.” (Ben Macnair, Blues Matters! -magazine)

MÖLJÄ BLUES NIGHTIN AIKATAULU LA 11.8.2018:

17:00 – Ovet alueelle avataan & ovilipunmyynti aukeaa

19:00 – 20:00PETRI MATERO GROUP (FIN) (Päälava)

20:00  – 20:30STELLA CHRISTINE (Telakka)

20:30 – 21:30 – LISA LYSTAM FAMILY BAND (SWE) (Päälava)

21:30 – 22:00STELLA CHRISTINE (Telakka)

22:00 – 23:30ERJA LYYTINEN & FRIENDS: SAMI SAARI & MARIA HÄNNINEN (FIN) (Päälava)

00:00 – Alue suljetaan

LIPUNMYYNTIPISTEET:

Meri Oulun Kesäteatterin ovimyynti
Ovimyyntipiste majakassa pääporttien ulkopuolella avataan aina esityspäivinä 1,5 tuntia ennen esityksen alkua.

Valkealinnan Lippukauppa (ennakkomyynti)
Oulun keskustassa Teatteri Rion vieressä osoitteessa Isokatu 19, 90100 Oulu.
Avoinna ma-pe klo 11-17 sekä la klo 11-15. Puh. 040 838 4808.

Ticketmaster (ennakkomyynti)
Lippuja esityksiimme saa samaan hintaan myös Ticketmasterin myyntipisteistä kautta maan.
www.ticketmaster.fi Puh. 0600 10 800 (1,98€/min+pvm)

Lippujen hinnat:
32,50€ (peruslippu)
29,50€ (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät & lapset alle 12-v)

*Osta liput tapahtumaan tästä*


Pitkänmöljäntie 2, 90500 Oulu

Tapahtuma on ikärajaton. Perheen nuorimmille suosittelemme kuulon suojausta.
Järjestäjä pidättää oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

ALUEINFO

MERI OULUN KESÄTEATTERI
Pitkänmöljäntie 2, 90500 Oulu
Klikkaa tästä karttalinkkiin kesäteatterille
info@merioulu.fiwww.merioulu.fi

LIPUNMYYNTIPISTEET:

Meri Oulun Kesäteatterin ovimyynti
Ovimyyntipiste majakassa pääporttien ulkopuolella avataan aina esityspäivinä 1,5 tuntia ennen esityksen alkua.

Valkealinnan Lippukauppa (ennakkomyynti)
Oulun keskustassa Teatteri Rion vieressä osoitteessa Isokatu 19, 90100 Oulu.
Avoinna ma-pe klo 11-17 sekä la klo 11-15. Puh. 040 838 4808.

Ticketmaster (ennakkomyynti)
Lippuja esityksiimme saa samaan hintaan myös Ticketmasterin myyntipisteistä kautta maan.
www.ticketmaster.fi Puh. 0600 10 800 (1,98€/min+pvm)

Lippujen hinnat:
32,50€ (peruslippu)
• 29,50€ (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät & lapset alle 12-v)

*Osta liput tapahtumaan tästä*

AUKIOLOAJAT
Portit Meri Oulun alueelle avataan 1,5 tuntia ennen esitysten alkua samalla kun ovimyyntipiste aukeaa. Katsomo avataan yleisölle n. 15 minuuttia ennen esityksen alkamista.

IKÄRAJAT
Meri Oulun esityksiin ei ole ikärajoja ellei toisin mainittu. Perheen pienimmille suosittelemme kuulon suojausta.

SAAPUMINEN HENKILÖAUTOLLA & PYSÄKÖINTI
Meri Oulun tapahtuma-alueen vieressä on parkkipaikat 300 autolle. Valvotuille maksullisille pysäköintipaikoille on liikenteenohjaus. Omalla autolla saapuvien kannattaa kuitenkin varata kunnolla aikaa eikä jättää tuloa ihan viime hetkeen. Teatterin esitykset alkavat teatterin kellon mukaan ajallaan. Esityksen alkaessa suljemme portit eikä sisäänpääsyä voida taata ennen kuin väliajalla.

Myös linja-autoille on omat parkkipaikat Meri Oulun parkkialueella.

JULKINEN LIIKENNE
Toppilan Möljälle pääsee kätevästi myös paikallisbussin linjalla numero 15 ja 15N. Voitte tarkistaa bussien aikataulut osoitteesta: www.koskilinjat.fi.

ISTUMAPAIKAT
Meri Oulussa on numeroitu katettu katsomo. Katsomossa on tarvittaessa jopa n. 2400 asiakaspaikkaa. Meri Oulu on siten Suomen suurin kesäteatteri.

PYÖRÄTUOLIT
Pyörätuolilla liikkuville Meri Oulun katsomossa on runsaasti paikkoja. Kaikkialle Meri Oulun alueella on helppo liikkua pyörätuolilla. Saattaja pääsee esityksiin veloituksetta.

ESITYKSEN PERUUNTUMINEN
Esitysten peruutukset ovat mahdollisia ylivoimaisen esteen sattuessa (esim. näyttelijän sairastuminen). Tällöin teatteri lunastaa takaisin ostetut pääsyliput lippua vastaan tai lipun voi vaihtaa johonkin toiseen esitykseen. Teatteri ei vastaa muista peruutuksen tai force majeure -tapausten asiakkaalle aiheuttamista kustannuksista.

RAVINTOLAT

ENNAKKOVARAUKSET
Kaikkiin Meri Oulun tapahtumiin on mahdollista varata ravintolapalveluita ennakkoon esim. väliajalle (ruokailut, juomatarjoilut, kahvitarjoilut ym.).

Ravintolapalveluita voitte tilata numerosta 050 595 1497 tai sähköpostitse osoitteesta info@merioulu.fi.

Teatterialueella löytyy useita myyntipisteitä, joista on saatavilla pikkupurtavaa ja juotavaa myös ilman erillisiä varauksia. Etukäteisvarauksen tehneille löytyvät istumapaikat varattuina telakkaravintolasta sekä tilaamanne tuotteet ovat valmiiksi pöytään katettuna väliajan alettua.

RYHMIEN RUOKAILU
Isommat ryhmät voivat tiedustella ennakkoon ruokailumahdollisuuksia numerosta 050 595 1497.

Huomioittehan, että buffet katetaan ainoastaan mahdollisten ennakkotilausten perusteella. Buffet tarjoillaan Telakkaravintolassa.

RAVINTOLAT
Alueella on useita ravintoloita ja anniskelupisteitä. Ravintoloissa on A-oikeudet. Ravintolamyynti on auki koko illan. Suomen alkoholilainsäädäntö valitettavasti estää alkoholijuomien nauttimisen katsomossa.

Ravintolapalveluita myy:
Berit Leinonen
050 595 1497
berit.leinonen@merioulu.fi

ARTISTIEN TUOTEMYYNTI
Alueelta löytyy myöskin tuotemyyntipiste, jossa myydään illan ajan artistien fanituotteita. Suosittelemme varmuuden vuoksi varaamaan tuotemyyntipisteelle käteistä mukaan.

JÄRJESTÄJÄ PIDÄTTÄÄ OIKEUDET MAHDOLLISIIN MUUTOKSIIN. JÄRJESTÄJÄ EIKÄ MERI OULUN KESÄTEATTERI VASTAA ALUEELLE UNOHDETUISTA TAVAROISTA.

YHTEYSTIEDOT

Tapahtuman yhteistyössä tuottaa:


 Bluesland Productions Oy
Sepänkatu 3-5 C 58, 00150 Helsinki
www.bluesland.fi


Meri Oulun Kesäteatteri
Pitkänmöljäntie 2, 90500 Oulu
www.merioulu.fi

FESTIVAALIN ORGANISAATIO:

Erja Lyytinen
taiteellinen johtaja

Jorma Yypänaho
Meri Oulun kesäteatterin toimitusjohtaja
Puh: +358 40 5165 551 – email: jorma.yypanaho@merioulu.fi

Bianca Dost
Tuottaja, artistivastaava (haastattelupyynnöt & media)
Puh: + 49 176 32869017 – email: bianca@bluesland.fi

Berit Leinonen
Lipunmyynti, ravintolapalvelut, festivaalin toimisto
Puh: + 358 50 595 1497 – email: berit.leinonen@merioulu.fi

Järjestäjä pidättää oikeuden mahdollisiin muutoksiin.